Entries by Hanna

Outi Vartiainen aloitti työt vuoden alusta Lineassa

Tammikuun alussa joukkomme täydentyi viestintäosaamisella, kun Outi Vartiainen aloitti työt Lineassa viestintäasiantuntijana. ”Erikoisalaani on liikenteen tutkimuksen ja kehittämisen viestintä, jonka parissa olen tehnyt töitä useamman vuoden ajan”, Outi kertoo. Outi aloitti liikennealan viestinnän työt vuonna 2012 Liikennevirastossa t&k-lehti Liikenteen suunnan toimitussihteerinä, ja siirtyi sitten vastaamaan tutkimusverkosto Fintripin viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta viestintäkonsulttina. Lineassa Outi hoitaa […]

Digitaalisten palvelujen käytettävyys haasteena myös liikennesektorilla

Liikennesektorilla eletään suurten muutosten aikaa, kun digitalisaatio ulottuu myös liikkumispalveluihin. Digitalisaatio tarjoaa uusia käyttäjälähtöisiä mahdollisuuksia uusien ja nykyisten liikennepalvelujen kehittämiseen. Samalla se kuitenkin luo myös uusia haasteita, joista yksi on palvelujen käytettävyys kaikille väestöryhmille. Liikennesektorilla ja laajemminkin rakennetun ympäristön kehittämisessä on jo vuosia tehty pitkäjänteistä työtä esteettömyyden edistämiseksi ja Design for all -ajattelun vahvistamiseksi. Myös […]