Liikenneturvallisuuskoordinaattorin reissupäiväkirja: Liikennekasvatuksen seurantaa ja syysvärejä

Lokakuun alussa sain liikenneturvallisuuskoordinaattorin työni puolesta reissata syksyisessä Satakunnassa, jossa järjestettiin neljän kunnan liikenneturvallisuusryhmien syyskauden kokoukset. Suurin osa kuntien liikenneturvallisuusryhmistä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, ja niin toimitaan myös Satakunnassa.

Kävimme kuntien kanssa kokouksissa läpi liikenneturvallisuustyön seurantaa erityisesti liikennekasvatuksen ja liikenneturvallisuusviestinnän kannalta, loimme katseen onnettomuustilastoihin sekä keskustelimme kuntien ajankohtaisista liikenneturvallisuuspulmista. Kokouksiin osallistui hienosti väkeä ja keskustelu oli vilkasta: Juttelimme muun muassa saattoliikenteen järjestämisestä, ikääntyneiden turvallisesta liikkumisesta ja Fiksusti kouluun -ohjelmasta.

Sain taas reissun päällä todeta, että omista arkiympyröistä poistuminen virkistää väkisinkin: Kokemäellä pääsin kokouspäivän jälkeen ihailemaan Kokemäenjoen vartta syysväreissä. Olin pakannut toiveikkaana mukaan lenkkarit ja pääsin verryttelemään matkustuksesta kankeita jäseniä upeassa syyssäässä Siltojen reittiä seuraillen. Suomessa on tunnetusti hienoja kesäkaupunkeja, mutta kyllä syksylläkin kelpaa!

—

Kuntien liikenneturvallisuusryhmissä suunnitellaan niin liikenneympäristöön, valvontaan kuin liikennekasvatukseen ja viestintäänkin liittyviä toimenpiteitä. Liikenneturvallisuuskoordinaattorina minun työni on valmistella kokoukset, toimia sihteerinä ja tarvittaessa luotsata kokousta eteenpäin, sekä huolehtia, että ryhmän kokoonpano on ajan tasalla ja kokousmateriaalit tulevat talteen ja jakoon ryhmäläisille. Autan myös etsimään lisätietoa, tiedottamaan ajankohtaisista asioista ja seuraamaan tavoitteiden toteutumista.

 

Teksti: Outi Vartiainen

 

Jaa