Linea tekee liikenneturvallisuustyötä eri puolilla Suomea
Suomalaisissa kunnissa tehdään tärkeää liikenneturvallisuustyötä, jonka ytimessä on useimmiten kunnan oma poikkihallinnollinen liikenneturvallisuusryhmä. Ryhmässä suunnitellaan niin liikenneympäristöön, valvontaan kuin liikennekasvatukseen ja viestintäänkin liittyviä toimenpiteitä.
Liikenneturvallisuuskoordinaattori sujuvoittaa kuntien työtä
Linea tukee kuntien liikenneturvallisuustyötä Keski-Suomen, Satakunnan ja Imatran seudun kunnissa liikenneturvallisuuskoordinaattorin ominaisuudessa. Koordinaattori esimerkiksi valmistelee liikenneturvallisuusryhmän kokouksia, auttaa kuntaa tiedottamaan ajankohtaisista liikenneturvallisuusaiheista ja seuraa tavoitteiden toteutumista.
Liikenneturvallisuussuunnitelma ohjaa toimintaa
Kuntien liikenneturvallisuustyötä ohjaavat valtakunnallisen liikenneturvallisuusstrategian lisäksi alueelliset sekä kuntakohtaiset liikenneturvallisuussuunnitelmat. Linea laatii parhaillaan uutta liikenneturvallisuussuunnitelmaa sekä Porin seudun kunnille että Keski-Savoon.
Suunnitelmassa liikenneturvallisuustyölle asetetaan pitkän aikavälin visio sekä konkreettiset tavoitteet. Suunnitelmaan laaditaan toimenpide-ehdotukset, joilla tähdätään liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseen. Samoin laaditaan kunnassa tehtävän liikenneturvallisuustyön toimintaohjelma. Tavoitteena on toteutusmahdollisuuksiltaan realistinen ja sopivasti toimintaa ohjaava suunnitelma. Liikenneturvallisuussuunnitelma laaditaan tiiviissä yhteistyössä kunnan eri hallintokuntien kanssa.
Linealta tukea ja kokemusta liikenneturvallisuustyöhön
Linea tarjoaa vankkaa ja monipuolista osaamista liikenneturvallisuuden saralla. Vahvuuksiamme ovat mm. jalankulun ja pyöräilyn edistäminen, hankkeiden liikenneturvallisuusvaikutusten selvittäminen, liikenneturvallisuusviestintä, toimijoiden välinen vuorovaikutus, erilaiset onnettomuusanalyysit sekä perinteisempi toimenpidesuunnittelu. Lisäksi hyödynnämme dronekuvausta erilaisissa liikenneturvallisuustarkasteluissa, mikä mahdollistaa liikennevirtojen analysoinnin sekä ongelmapisteiden kartoittamisen mm. liittymissä ja koulujen lähiympäristöissä.