Valtatie 26 ja maantie 387 muodostavat keskenään vaihtoehtoisen reitin Haminan ja Lappeenrannan sekä laajemmin pääkaupunkiseudun ja itäisen Suomen välillä. Matka-ajat näillä reiteillä ovat hyvin lähellä toisiaan ja pienetkin muutokset väylien tie- ja liikenneolosuhteissa vaikuttavat autoilijoiden reittivalintoihin. Lisäksi valtatien 6 palvelutaso Kouvolan reitillä vaikuttaa pitkämatkaisen liikenteen reittivalintoihin valtateiden 6 ja 7 kesken. Nykyinen valinta Lappeenrannan ja Helsingin välisessä liikenteessä jakaantuu kolmen eri reitin kesken melko tasan, valtatien 26 ollessa suosituin. E18-tien moottoritieksi rakentamisen jälkeen autoilijat arvioivat käyttävänsä maantietä 387 nykyistä enemmän. Vastaavasti valtatien 6 rooli pitkämatkaisessa liikenteessä tulisi vähenemään.
Valtatien 26 ja maantien 387 liikennekäytävää kehittämällä halutaan turvata toimivat arjen matkat sekä edistää elinkeinoelämän kilpailukykyä. Selvitystyössä tieverkon kehittämistavoitteiden lisäksi liikkumisen ja kuljetusten eri palvelutasotekijöille asetettiin tavoitteet, joita voitiin mitata tieosittain sopivilla indikaattoreilla. Tavoitetasot määriteltiin matka-ajalle, matka-ajan ennakoitavuudelle, liikenneturvallisuudelle, mukavuudelle/helppoudelle/hallittavuudelle, yhteysmahdollisuuksille sekä kuljetusten kustannustehokkuudelle.
Liikenneturvallisuustilanne on nyt molemmilla teillä erittäin huono ja asetetun palvelutasotavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan monipuolinen keinovalikoima ja paljon toimenpiteitä. Liikenneturvallisuuden lisäksi myös muut keskeiset palvelutaso-ongelmat pyritään ratkaisemaan vuoteen 2030 mennessä. Kuljetuksille jatkuvan 80 km/h-nopeustason varmistaminen vaatii monissa kohdin tien parantamista. Maantien 387 liikennemäärien kasvaessa talvihoidon tasonnosto vahvistaa omalta osaltaan sen palvelutasoa. Jatkossa valtatietä 26 ja maantietä 387 suunnitellaan ja kehitetään liikennekäytävänä.
Projektin tiedot
Vuosi: 2017
Tilaaja: Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Lisätietoja
Reijo Helaakoski
etunimi.sukunimi@linea.fi